Toimintaohjeita korona-aikana

Olemme täällä Sinua varten ja teemme kaikkemme, että voit tulla meille turvallisesti. Asioi meillä kuitenkin vain täysin oireettomana ja käytä maskia jo sisätiloihin tullessasi. Jos olet unohtanut maskin, niin saat sen ennen fysioterapiaasi. Siirrä aikaasi, jos sinulla tai lähipiirissäsi jollain on flunssaoireita tai joku on käynyt koronatestissä eikä vielä ole saanut tulosta tai olet vieraillut ulkomailla. Kysy rohkeasti lisätietoja, jos olet epävarma. Laita vaikka tekstarilla kysymyksesi numeroon 0403100541, niin soitamme sinulle takaisin.

Olemme tavoitettavissa normaalisti Linnoituksen uimahallin 4. kerroksessa. Uimahallin ollessa suljettu, ovipuhelin pääoven vasemmalla puolella toimii sisäänpääsynä. Käytä käsidesiä jo ala-aulassa tullessasi sisään.

Asiakkaiden turvallisuus on meille tärkeää, mutta haluamme suojata myös itseämme. Olemme terveydenhuollon ammattilaisia ja käytämme maskia ja vaadimme sen käyttöä asiakkailtammekin. Uimahallin leveissä rapuissa ja odotustilassamme voi pitää etäisyyttä. Muistetaan siis turvaväli, pestään kädet ennen ja jälkeen fysioterapian ja käytetään käsidesiä aina, kun se on mahdollista!. Etäfysioterapiaa toteutetaan edelleen, jos läsnäterapia ei ole mahdollista.

Hoitohuoneisiin on hankittu ilmanpuhdistimet ja olemme tehostaneet entisestään tilojemme siivousta ja pintojen desinfiointia. Puhdistamme hoitopöydät ja käyttämämme välineet jokaisen asiakkaan jälkeen. Hymyillään, kun tavataan!

Yritys

Vahvempi, terveempi, kivuttomampi ja taitavampi sinä.


Fysioterapiassa autetaan sinua saavuttamaan oma optimaalinen liikkumis- ja toimintakykysi. Keinoina käytämme manuaalista terapiaa, terapeuttista harjoittelua, neuvontaa, ohjausta ja erilaisia muita nykyaikaisia fysioterapeuttisia menetelmiä.

Fysioterapian eettiset periaatteet sekä lait ja asetukset ohjaavat toimintaamme.

Olemme täällä sinua varten!

Henkilökunnan osaaminen ja pätevyys on meille tärkeää. Pidämme ammattitaitoamme yllä ja päivitämme tietojamme säännöllisellä täydennyskoulutuksella. Arvostamme asiakkaitamme ja haasteellista työtämme, jossa vuorovaikutus on tärkeää. Seuraavat ominaisuudet kuvaavat toimintaamme: ihmistä arvostava, osaava, iloinen, hymyilevä, yhteistyökykyinen, palveluhenkinen ja uudistuva. Teemme jatkuvasti työtä laadun parantamiseksi.

Käyttämiämme työkaluja ovat haastattelu, havainnointi, mittaaminen, testaukset, manuaalinen tutkiminen, fasilitointi, pehmytkudoskäsittelyt, nivelmobilisoinnit, manipulaatio, faskiakäsittelyt, stabiloiva harjoittelu, Kinetic Control, OMT, CRYO-huippukylmähoito, askelanalyysi, FootBalance-pohjalliset, allasterapia, neurologinen kuntoutus, terapeuttinen harjoittelu, liikuntaan ohjaaminen, kotikäynnit ja geriatrinen fysioterapia. Myös Spiraalistabilaatio-menetelmä, Physio Pilates ja Footbic löytyvät työkalupakistamme.

Lue lisää yrityksestämme
Palvelut

Yksilöfysioterapia

Yksilöterapiassa keskeisintä on yksilöllinen aktivoiva ohjaus ja neuvonta

Lue lisää

OMT-fysioterapia

OMT perustuu tarkkaan tutkimiseen ja kliiniseen päättelyyn

Lue lisää

neurologinen fysioterapia

Neurologisella fysioterapialla hoidetaan neurologisen sairauden aiheuttamaa toimintakyvyn rajoittumista

Lue lisää

KELAn vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta alle 65-vuotiaille

Lue lisää

harjoitteluterapia

Kinetic Control / Performance Matrix

Lue lisää

NCS- Huippukylmähoito

Huippukylmähoito käynnistää tehokkaasti luonnonmukaiset hoitomekanismit

Lue lisää

FootBalance yksilölliset pohjalliset

Footbalance-pohjallisilla lisää suorituskykyä

Lue lisää

kotikäynnit

Hyvinvointia edistävät kotikäynnit

Lue lisää

myytävät TUOTTEET

Terveyttä parantavat tuotteet

Lue lisää

Akupunktio

Tehokas kivunlievitysmenetelmä

Lue lisää

Footbic, Spiraalistabilaatio, PhysioPilates, Modern Nordic Walking

Lue lisää
HINNASTO

FYSIOTERAPIA

30 min - 51 €
45 min - 56 €
60 min - 67 €

(myös etänä)

OMT-FYSIOTERAPIA

30 min - 58 €
45 min - 67 €
60 min - 76 €

Yksilöllinen allasterapia sis. uimahallimaksun

45 min - 110 €
60 min - 138 €

Akupunktio

Fysioterapiahinta +3 €

Huippukylmä

Fysioterapiahinta +5 €

Kotikäynnit

Fysioterapiahinta +50 %

Pohjallispaketti sis. askeltutkimuksen, pohjallisten valmistuksen, harjoitusohjeet

alk. 170 €

Huippukylmähoito (Cryo) tai pelkät teippaukset

10-29 € (riippuen kohteesta)

Käyntihintoihin sisältyvät teippaukset ja sähköhoito. Hieronta fysioterapian hinnoilla.
Tuotteet: jumppakuminauhat, tasapainolaudat, kinesio- ja dynamicteippirullat, kylmägeelit, kylmäpakkaukset, Footbic-pallot, tukikaulurit, vaivasenluunauhat, OS1st kompressiotuotteita, pienharjoitteluvälineitä ym. Kysy tarkemmin tuotteista 040 3100 541.

Toimistomaksu laskutusasiakkaille 5 €
Terveyspalvelut ALV 0%
Ryhmänohjaus ALV 10%
Tuotteet ALV 24%

YHTEYDENOTTO
Henkilöstö

Minna Setälä

  • Fysioterapeutti, yrittäjä
  • Tuki-ja liikuntaelinoireiden fysioterapia
  • Kinetic Control
Olen Minna Setälä, paikkakunnalta kotoisin oleva fysioterapeutti ja tämän firman omistaja/yrittäjä. Polkuni fysioterapeutiksi alkoi jo 80-luvun alussa: Urheilulliset ja leveäharteiset nuoret naiset torikojun takana Kotkan markkinoilla kiinnittivät silloisen teini-ikäisen Minna-tytön huomion. Keitä he olivat? VAU! En ollut kuullutkaan lääkintävoimistelijoista. Valmistuin sittemmin itse vuonna 1987 lääkintävoimistelijaksi Lappeenrannasta. Yrittäjänä olen toiminut jo 28 vuotta ja niihin vuosiin on jatkuvan kouluttautumisen lisäksi kuulunut tuhansia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Työhöni kuuluu yhä asiakastyötä sekä yrityksen kehittämiseen liittyvää hallinnollista työtä. Arvostan työtäni fysioterapeuttina ja haluan kehittyä työssäni edelleen. Kun on perspektiiviä katsoa alaa vuosikymmeniä taaksepäin ja halu seurata aikaansa, niin osaa keskittyä fysioterapiassa olennaiseen. Trendit tulevat ja menevät, mutta perusasiat pysyvät. Ihminen on kokonaisuus: asento, ryhti ja liike niin arjessa, harrastuksissa kuin työssäkin kertoo fyysisestä toimintakyvystä, mutta psyykkinen ja sosiaalinen puoli on myös otettava huomioon. Mottoni: ”Keep it simple!” ei tarkoita asioiden yksinkertaistamista, vaan yksinkertaisten asioiden syvällistä ja tarkkaa tutkimista ja hoitamista. Työkaluna on manuaalisen terapian lisäksi Kinetic Control-konsepti, jota käytän sovellettuna myös neurologisten asiakkaiden kuntouttamisessa, mutta erityisesti tuki- ja liikuntaelinongelmien ennaltaehkäisemisessä sekä hoitamisessa. Asiakas on fysioterapiatilanteessa keskiössä ja tavoitteeni on luoda kohtaamisesta avoin, luottamuksellinen ja välitön tilanne ja antaa asiakkaalle kannustavia, tarkkoja ja täsmällisiä ”eväitä”. PhysioPilates-, Spiraalistabilaatio- ja Footbic-ohjaajana voin antaa vielä hitusen lisää maustetta fysioterapiaan. Em. menetelmät sopivat myös ryhmäliikuntaan. Vapaa-aikani yritän käyttää monipuolisesti liikkuen sekä ystävistä, perheestä ja luonnosta nauttien. Urheiluseuratyö on ollut elämäntapa, josta olen vuosien saatossa saanut paljon kokemuksia, elämyksiä ja ystäviä.

Sari Johansson

  • OMT-fysioterapeutti
  • Kinetic Conrol
  • Movement Specialist
Olen kokenut (työkokemus 28 vuotta) tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut OMT-fysioterapeutti. Haminan Fysioterapiassa toimin ammatinharjoittajana torstaisin ja perjantaisin, alkuviikon minut tavoittaa Helsingistä. Keskityn työssäni asiakkaan fyysisen toimintakyvyn tarkkaan arviointiin, koko kehon hermo-, lihas- ja nivelrakenteiden tutkimiseen ja hoitamiseen sekä kehon toimintahäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Menetelminä käytän pääasiassa manuaalista terapiaa ja terapeuttista harjoittelua, kuten Kinetic Control- ja Matrix Movement -konsepteja (liikeanalyysi). Käyttämäni konseptit pohjautuvat tieteelliseen näyttöön ja faktoihin. Ryhdin, kehon lihastasapainon sekä asento- ja liikekontrollin häiriöiden testauksessa ja harjoittamisessa energiani pääsee valloilleen. Hoitotilanteesta pyrin luomaan luottamuksellisen ja lämpimän vuorovaikutus- ja oppimistapahtuman. Kilpavoimistelutaustani ja tanssiharrastukseni myötä kiinnostukseni kehon toimintaan ja toimimattomuuteen on aito ja ajankohtainen. Työni ja harrastukseni kulkevat siis sujuvasti käsi kädessä ja uskon kiinnostukseni välittyvän myös asiakkailleni. Erityisosaamistani ovat purenta-, niska- ja yläraajaongelmat sekä lanneselkä-, lantio- ja alaraajaongelmat.

Eliisa Miettinen

  • Fysioterapeutti
Moi, olen Eliisa Miettinen Haminasta. Kiinnostukseni fysioterapiaa kohtaan alkoi vuonna 2001, kun olin harjoittelijana Kotkan keskussairaalassa. Tiesin jo parikymppisenä, että ihmisten auttaminen ja tukeminen vastoinkäymisissä ja sairauksissa tulee olemaan minun juttuni. Päädyin 2002 hierojakouluun, josta valmistuin 2003 koulutettuna hierojana. Jatkoin opiskelemista ja siirryin Lahteen, josta valmistuin fysioterapeutiksi (AMK) 2006. Tämän jälkeen kävin vielä armeijan, josta kotiuduin reservin alikersanttina 2008, ja sen jälkeen asetuin Haminaan, jossa nyt asun perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluu kolme lasta ja puoliso. Olen hurahtanut kuntosalilla treenaamiseen, joten vapaa-aika kuluu useimmiten siellä. Työurani olen tehnyt pääasiassa Haminan sairaalan vuodeosastolla. Olen saanut kuntouttaa mitä moninaisimpia sairauksia ja leikkauksia kohdanneita ihmisiä. Erilaiset sairaudet ovat tulleet tutuiksi ja sitä myötä arvostus terveyden ylläpitämistä kohtaan on kasvanut. Ajattelen, että toimintakykyä pitää voida tukea ihmisten omista lähtökohdista katsoen. Fysioterapeutin rooli on toimia ohjaajana, auttajana ja mahdollistajana mutta pääroolissa on asiakas, joka saa loistaa ja kokea onnistumisen kokemukset. Näin tuetaan asiakkaan toimintakykyä koko elinkaaren aikana. Haminan Fysioterapiassa aloitan helmikuun 2020 alusta maanantaisin ja torstaisin. Palveluksessanne!

Tiia Tiainen

  • Fysioterapeutti
  • FootBalance Medical yksilölliset pohjalliset
Hei - olen Tiia Tiainen Elimäeltä. Valmistuin fysioterapeutiksi (AMK) vuonna 2010. Tämän jälkeen olen työskennellyt pääasiassa yksityisellä sektorilla. Ammattitaitoani olen täydentänyt erilaisilla kursseilla - erikoisosaamista minulla on mm. leikkausten jälkeisestä kuntoutuksesta, akupunktiosta, ikääntyneiden fysioterapiasta sekä FootBalance Medical-pohjallisista. Tänä keväänä työn alla ovat MyFascia-koulutus sekä Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon kurssit. Kiinnostuksen kohteeni ovat tuki- ja liikuntaelinongelmissa, urheiluun liittyvässä fysioterapiassa sekä manuaalisessa terapiassa. Täällä Haminan Fysioterapiassa toimin ammatinharjoittajana neljänä päivänä viikossa: maanantaista torstaihin. Myös kotikäynnit onnistuvat. Jos en ole töissä, niin treenaan brasilialaista jujutsua, teen remonttihommia tai maalaan (siitä enemmän facebook-sivullani Tiiatiart).
Yhteystiedot

Haminan Fysioterapia Ky
Puistokatu 1, 4. krs
49400 Hamina

040 3100 540
040 3100 541 - Tekstiviestit vain tähän numeroon
info@haminanfysioterapia.net

Aukioloajat ma-to 8-18, perjantaisin 8-15.30, ja muina aikoina sopimuksen mukaan

Vastaanottomme sijaitsee Linnoituksen uimahallin neljännessä kerroksessa. Tiloihimme pääsee hissillä esteettömästi Puistokadun puolelta.

Parkkipaikkoja löytyy Puistokadun puolelta, katujen varsilta, torilta sekä Satamakadun puolella olevalta hiekkakentältä.

Uudet asiakkaat voivat täyttää rekisteritietolomakkeen sekä oirekysely-lomakkeen jo etukäteen ja ottaa ne mukaan ensimmäiseen hoitotapaamiseen.

VERKKOLASKUTUSTA VARTEN TARVITTAVAT TIEDOT
Haminan Fysioterapia Ky
Y-tunnus: 0433213-3
Verkkolaskuosoite: 003704332133
Verkkolaskuoperaattori: OpusCapita Solutions Oy
Operaattorin välittäjätunnus: E204503
Sähköpostilaskuosoite: haminanfysioterapia.FI.P.117075-2@docinbound.com

Tietosuojakäytäntö